TAIK:n kirjaamo osoittaa huumoria

Marja Miettinen, taideteollisesta korkeakoulusta, vastasi kauan aikaa sitten lähettämääni hakemukseen. Marja oli vastannut jo aikapäiviä sitten, mutta minähän en ole tarkistanut Maija Mallikkaan sähköposteja.
Minä taidan olla taideteollisen fani, siellä työskentelee selvästi humoristisia ihmisiä, joita ei suinkaan tule kiusata, kuten minä tein, vaan kunnioittaa suuresti. Täytyy ajatella siten, että kirjaamolla oltiin edes lievästi huvittuneita hakemuksen johdosta. [...]

Ensimmäinen työhakemus

Maija on nyt lähettänyt ensimmäisen työhakemuksensa. Aloitetaan kokeilemalla kepillä jäätä ja kohteeksi valittiin Taideteollinen korkeakoulu. Kohteena on julkaisusihteerin vakanssi. Käykääpä katsastamassa työnkuva täällä.
Nyt sitten jäädään odottelemaan palautetta. Tuleeko sieltä “kiitos mutta tällä kertaa…” vai tuleeko mitään? Veikkaisinpa, että hakemukseen ei vaivauduta vastaamaan, sehän olisi turhaa työtä.
Projekti ei kuitenkaan ole kiusantekoa tai turhaa huutelua, sillä kiinnostavilla [...]

CV on viimein valmis

Nyt testi CV on valmis ja saamme seurata, miten yritykset reagoivat Maijaan. Toivottavasti tämä tempaus ei nyt ihan lakitupaan asti lennätä, pientä vihastumista en niinkään laittaisi pahakseni. Huomenna lähetän ensimmäisen hakemuksen.

Maija CV

Name: Ms Maija Mallikas
Date of Birth: 24 November 1978
Address: Kotipolku 3, FIN-33100 Tampere, Finland
E-mail: maija@duunitpistecom
Civil status: Single

EDUCATION
1998-2003
Master of Social Sciences
University of Tampere, Finland
Major subject: Social Psychology
Minor subjects: Business Administration, Adult Education and Journalism and Mass Communication
Subject of Master Thesis: Roles, Norms and Community
1997
Matriculation examination
Lempäälä lukio Senior School, Lempäälä, Finland
Other Studies and Courses
2000-2001
Social Psychology of Marketing
University [...]

Mystery applicant

Sain ajatuksen (oho). Ryhdyn lähettämään standardoitua työhakemusta erilaisiin työpaikkailmoituksiin. Itselläni on jo työ, josta pidän, joten en tarvitse uutta työpaikkaa. Luonkin jonkin kuvitteelisen tylsimyksen, kuvitteellisella elämällä… katsotaan sitten miten äijän käy. Itselleni asettamani säännöt:

Luo kuvitteellinen hahmo
Kirjoita hahmolle CV ja saatekirje
Julkaise CV ja saatekirje näillä sivuilla
Lähetä CV ja saatekirje muuttumattomana eri yrityksiin
Raportoi tuloksista
Muista myös ulkomaiset yritykset [...]